sunnuntai 24. elokuuta 2014

Eteisen uutuudet

Aurinkoista sunnuntaita! Nyt kun kesän aikana on jäänyt blogin päivittäminen nollille, niin paljon on silti tapahtunut sisustusmuutoksia/uutuuksia meidän kodissa. Aloitan eteisestä, jonne on tullut kolme uutta juttua. :)


Ensimmäinen on ihana Lintukoto-seinävalaisin. Olen jo jonkin aikaa metsästänyt seinävalaisinta Woods-seinälle. Lintukoto tuli ensimmäisenä mieleen. En kuitenkaan ostanut sitä heti, vaan etsiskelin vielä muita vaihtoehtoja. En kuitenkaan pitkän etsiskelyn jälkeen löytänyt mitään yhtä hauskaa ja ihanaa valaisinta kuin Lintukoto, joten päädyin siihen. Meinasin tilata sen Finnish Design Shopista, mutta onneksi en ehtinyt...nimittäin ostin sen hyvällä tarjoushinnalla Jyväskylän Asuntomessuilta. Normaalihinta valaisimelle on 99€, mutta se oli tarjouksessa 68€. :)


Eteiseen on ilmestynyt myös toinenkin uusi valaisin, nimittäin Talo. Saimme sen häälahjaksi ihanilta työkavereiltani. Olen aiemmin harkinnut ostavani sen, joten he saivat ehkä siitä vinkkiä. :D Valaisinta myy Innolux. 

Kolmas uutuus eteisessämme on tauluhyllyt. Olen kaivannut eteiseen koukkuja, joihin ripustaisin laukkujani. Näin Ikeassa tämän idean. Ihastuin siihen heti ja päätin toteuttaa sen myös meillä. Nyt on laukuille paikka, ja lisäksi sain tilaa pienille somisteille, jotka toivottavat meidän vieraat tervetulleiksi kotiimme.


Muun muassa tällaisia uutuuksia on tullut kotiimme blogin hiljaiselon aikana. Mitäs pidätte? :) Oikein mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti